Jee! Nyt ollaan puolessa välissä joulukalenteriaa ja tähän väliin ajattelin jatkaa tarinaa.
JOULUTARINA OSA 4
Viestinjakajan ääni kantautui puheen sorinan yli ja hän käski kaikkien kuuntelemaan tarkasti. " Tänään minulla on hyvin tärkeää asiaa teille. Asia koskee asiaa, josta jokainen tonttu unelmoi. NImittäin ahkerimmat tontut palkitaan pääsemällä jakamaan pukin kanssa lahjoja kaikille maailman kilteille lapsille ja aikuisille. Eli ne jotka tekevät tarkkaa ja huolellista työtä, ovat ystävällisiä ja valmiina auttamaan muita, tottelevat sääntöjä ja toimivat esimerkillisesti voivat päästä kunniatehtävään! Huomioikaa, että tehtävään pääse vain YKSI tonttu ja hän voi olla miltä osastolta tahansa. Juuri sinä siinä voit olla jouluaattona jakamassa lahjoja ympäri maailmaa... jos siis ansaitsen sen käytöksellä." tonttu lopetti dramaattisesti ja häipyi paikaltaan. Puheensorina jatkui rusetti osastolla, mutta kaikkien puheenaiheet olivat kilpailussa paitsi tämän kolmen tontun ryhmän, jonka jo tunnetkin. He kolme juttelivat korusta. Eikä se ollut mikä tahansa koru, se oli amuletti.
Touhu ja Taateli istuivat kotisohvallaan hiljaa miettien ja hiuksiaan haroen. He eivät olleet ehtineet viedä korua joulupukille vielä tänään. Se pitäisi tehdä niin, että muut eivät näkisi sitä, joten jommankumman oli kannettava se konttoriin. Mitä jos heidät nähtäisiin kantamassa pimeän taian amulettia? Mitä sitten kävisi? Vai vietäisiinkö se vain takaisin luolaan? Pitäisikö pukin kuitenkin tietää tästä? Monia ajatuksia pyöri heidän päissä. Touhu oli huolissaan muistaisiko reitin, koska hänen muistinsa ei ollut parhaimmasta päästä.
Lumi narskui kenkien alla ja pakkanen puri poskia. Touhu ja Taateli marssivat vasten navakkaa pohjoistuulta. Touhu oli ihan pihalla minne mennä, mutta ei halunnut Taatelin huomaavan sitä, joten jatkoi matkaa terhakasti. he olivat kävelleet niin kauan, että aurinko alkoi nousta. Taateli alkoi kyllästyä marssimiseen, joten pysähtyi ja kysyi Touhulta muistaako hän varmasti reitin. Touhu rysähti maahan ja puistatti päätänsä.
Taateli ja Touhu avasivat rusettiosaston oven natisten naamat pakkasesta punaisena. He huohohtivat ja näyttivät olevan hyvin kylmissään. Mariette juoksi heidän luoksensa huolissaan. Mitä on käynyt hän kyseli, mutta Touhu ja Taateli pysyivät hiljaisina ja vilkuilivat vähän väliä toisiaan ja kelloa. He miettivät koko työpäivä oikeaa ratkaisua tähän tilanteeseen. Työnjälki huononi monella tasolla päivän aikana, vaikka Mariette yritti saada heidät paremmalle tuulelle ja muistutti kilpailusta jatkuvasti. Kaikki muut työntekijät olivat lähteneet, mutta kaksi ahkeraa tonttua olivat luvanneet jäädä viimeiseksi sulkemaan ovet. He sulkivat pajan ja lähtivät pukin konttoria kohti. Taatelin käsi pysähtyi juuri ennen kun hän oli koputtamassa ja hän teki epävarman katseen Touhulle, nielaisi ja koputti rohkeasti oveen.
Oven takaa kuului raskaita askelia ja ovi avautui hitaasti. Ovi paljasti takaansa parrakkaan punaiseen pukeutuneet miehen, joka hymyili rohkeasti tulijoille.
?Kuka oven takaa paljastui?
Mies ohjasi heidät istumaan mukaviin tuoleihin ja Touhu huokaisi ja nosti korun taskustaan pöydälle. Miehen kasvoille nousi pieni järkytys, mutta se lähti pois nopeasti. Hän kysyi rauhallisella äänellä haluaisivatko he kertoa mistä he olivat tämän korun. Touhu kertoi tarinan, jonka jo tiedätkin. Pukki otti korun käteensä ja vei sen huoneen nurkassa olevaan kassakaappiin lukkojen taakse. Hän käveli takaisin ja istuutui alas uudestaan. " Uskon kovasti, että teidän ei ollut tarkoitus löytää sitä ja siitä on varmasti ollut harmeja teille, mutta onneksi toitte sen rohkeasti minulle. Nyt toivon teidän jatkan töitä normaalisti huomisesta eteen päin ja olla kertomasta tästä muille, koska he voivat pelästyä, että tämä on ollut heidän lähellään. Kiitos ja nyt voitte lähteä kotiin, minä lukitsen ovet jäljessänne."
Touhu ja Taateli makoilivat kotona helpottuneina, koska nyt yksi taakka oli pois. He voisivat keskittyä töihin ja nukkua viimein kunnolla.
Huomiseen!
Ninja
