Joulupukinpaja

Joulukalenteri 2016, luukku 12

Jee! Nyt ollaan puolessa välissä joulukalenteriaa ja tähän väliin ajattelin jatkaa tarinaa.

JOULUTARINA OSA 4

Viestinjakajan ääni kantautui puheen sorinan yli ja hän käski kaikkien kuuntelemaan tarkasti. " Tänään minulla on hyvin tärkeää asiaa teille. Asia koskee asiaa, josta jokainen tonttu unelmoi. NImittäin ahkerimmat tontut palkitaan pääsemällä jakamaan pukin kanssa lahjoja kaikille maailman kilteille lapsille ja aikuisille. Eli ne jotka tekevät tarkkaa ja huolellista työtä, ovat ystävällisiä ja valmiina auttamaan muita, tottelevat sääntöjä ja toimivat esimerkillisesti voivat päästä kunniatehtävään! Huomioikaa, että tehtävään pääse vain YKSI tonttu ja hän voi olla miltä osastolta tahansa. Juuri sinä siinä voit olla jouluaattona jakamassa lahjoja ympäri maailmaa... jos siis ansaitsen sen käytöksellä." tonttu lopetti dramaattisesti ja häipyi paikaltaan. Puheensorina jatkui rusetti osastolla, mutta kaikkien puheenaiheet olivat kilpailussa paitsi tämän kolmen tontun ryhmän, jonka jo tunnetkin. He kolme juttelivat korusta. Eikä se ollut mikä tahansa koru, se oli amuletti.
    Touhu ja Taateli istuivat kotisohvallaan hiljaa miettien ja hiuksiaan haroen. He eivät olleet ehtineet viedä korua joulupukille vielä tänään. Se pitäisi tehdä niin, että muut eivät näkisi sitä, joten jommankumman oli kannettava se konttoriin. Mitä jos heidät nähtäisiin kantamassa pimeän taian amulettia? Mitä sitten kävisi? Vai vietäisiinkö se vain takaisin luolaan? Pitäisikö pukin kuitenkin tietää tästä? Monia ajatuksia pyöri heidän päissä. Touhu oli huolissaan muistaisiko reitin, koska hänen muistinsa ei ollut parhaimmasta päästä.
     Lumi narskui kenkien alla ja pakkanen puri poskia. Touhu ja Taateli marssivat vasten navakkaa pohjoistuulta. Touhu oli ihan pihalla minne mennä, mutta ei halunnut Taatelin huomaavan sitä, joten jatkoi matkaa terhakasti. he olivat kävelleet niin kauan, että aurinko alkoi nousta. Taateli alkoi kyllästyä marssimiseen, joten pysähtyi ja kysyi Touhulta muistaako hän varmasti reitin. Touhu rysähti maahan ja puistatti päätänsä.
     Taateli ja Touhu avasivat rusettiosaston oven natisten naamat pakkasesta punaisena. He huohohtivat ja näyttivät olevan hyvin kylmissään. Mariette juoksi heidän luoksensa huolissaan. Mitä on käynyt hän kyseli, mutta Touhu ja Taateli pysyivät hiljaisina ja vilkuilivat vähän väliä toisiaan ja kelloa. He miettivät koko työpäivä oikeaa ratkaisua tähän tilanteeseen. Työnjälki huononi monella tasolla päivän aikana, vaikka Mariette yritti saada heidät paremmalle tuulelle ja muistutti kilpailusta jatkuvasti. Kaikki muut työntekijät olivat lähteneet, mutta kaksi ahkeraa tonttua olivat luvanneet jäädä viimeiseksi sulkemaan ovet.  He sulkivat pajan ja lähtivät pukin konttoria kohti. Taatelin käsi pysähtyi juuri ennen kun hän oli koputtamassa ja hän teki epävarman katseen Touhulle, nielaisi ja koputti rohkeasti oveen.
    Oven takaa kuului raskaita askelia ja ovi avautui hitaasti. Ovi paljasti takaansa parrakkaan punaiseen pukeutuneet miehen, joka hymyili rohkeasti tulijoille.
?Kuka oven takaa paljastui?
 Mies ohjasi heidät istumaan mukaviin tuoleihin ja Touhu huokaisi ja nosti korun taskustaan pöydälle. Miehen kasvoille nousi pieni järkytys, mutta se lähti pois nopeasti. Hän kysyi rauhallisella äänellä haluaisivatko he kertoa mistä he olivat tämän korun. Touhu kertoi tarinan, jonka jo tiedätkin. Pukki otti korun käteensä ja vei sen huoneen nurkassa olevaan kassakaappiin lukkojen taakse. Hän käveli takaisin ja istuutui alas uudestaan. " Uskon kovasti, että teidän ei ollut tarkoitus löytää sitä ja siitä on varmasti ollut harmeja teille, mutta onneksi toitte sen rohkeasti minulle. Nyt toivon teidän jatkan töitä normaalisti huomisesta eteen päin ja olla kertomasta tästä muille, koska he voivat pelästyä, että tämä on ollut heidän lähellään. Kiitos ja nyt voitte lähteä kotiin, minä lukitsen ovet jäljessänne."
     Touhu ja Taateli makoilivat kotona helpottuneina, koska nyt yksi taakka oli pois. He voisivat keskittyä töihin ja nukkua viimein kunnolla.

Huomiseen!

Ninja 

Kaiken pahan juuri

Joulukalenteri 2016, luukku 9

Huomenta! Huomenna alkaa sitten kauan odotettu viikonloppu, minkä kunniaksi jatketaanpa tarinaa!

JOULUTARINA OSA 3

Kuuamuletti - kaiken pahan juuri

Aamuauringon säteet kimmelsivät paketin päällä olevassa lumikerroksessa. Paketti oli neliön muotoinen ja se oli teipattu monta kertaa kiinni ettei sitä saataisi auki. Sitten ovi sen edessä avautui ja sieltä tulivat kädet, jotka vetivät sen sisälle. Kädet häipyvät yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Portaalle jäi vain neliön muotoinen alue, johon pikkuhiljaa satoi tuoretta lunta.
Paketista ilmestyi nimellä varustetut henkilökortit, kaksi työasua ja työkalulaukut täynnä välineitä ja työkaluja molemmille ja paketin pohjalta löytyi vielä pyöreä alusta, jossa luki HaiHou kultaisilla kirjaimilla. Paketin pohjalla oli lappu, jossa oli työaikataulut ja alustan käyttöohjeet. Ohjeiden mukaan he vaihtoivat työvaatteet päälle, asettivat alustan lattialle ja hyppäsivät siihen yhdessä epäröiden.  Hetken kuluttua heidän kotoisa olohuone oli tyhjä ja tyhjät kahvikupit lojuivat olohuoneen lattialla tyhjinä. He olivat hävinneet tuhka tuuleen, ilman jälkiä tai ääniä. Maisemat vaihtuivat heidän silmien edessä putkessa niin nopeasti, että ei paikkaa ei ehtinyt tunnistamaan. Vauhti alkoi hidastua, oltiin tulossa varmaan perille.
     He olivat matkanneet työpaikalleen, jossa heitä oli vastassa pukki. Pukki kertoi heille alusta systeemistä ja käski heitä laittamaan sen lukkojen taakse omaan lokeroon, jotta se ei sekoittuisi muiden alustojen kanssa. Sitten hän esitteli paikat, välineet ja työtehtävän. Touhun työtehtävä oli leikata nauhoista pitkiä pätkiä ja Taatelin piti tehdä niistä apilanmuotoisia rusetteja, jotka menisivät menninkäisten lahjoihin. Taatelia auttoi tyttötonttu nimeltä Mariette. Hän oli jo toista vuotta töissä osastolla ja osasi rusetin teon salat. Hän oli oikein puhelias ja tykkäsi kertoa juttuja mysteereistä ja paranormaaleista asioista.
   Viikot kuluivat töitä tehdet. Pojat tykkäsivät paljon töistänsä ja olivat töissä koko päivän aamusta iltaan. Yhtenä iltana Touhu lähti aikaisemmin töistä ja sanoi, että tulisi hakemaan Taatelin tunnin päästä. Taatelia se ei haitannut, koska hän nautti töistä kauniin Marietten kanssa. Mariette kertoi juttuja nyt  kuunamuletista, mutta Taateli katseli vain hänen hulmuavia hiuksia ja nyökytteli päätänsä jatkuvasti, jotta hän luulisi hänen kuuntelevan.
    Touhu oli matkalla lokerolla nähnyt tonttu Vilpertin menemässä metsään ja päätti seurata häntä. Hän kulki Vilpertin perässä metsän läpi, jäätyneen lammen ylitse niin pitkälle, että eteen tuli pystysuora kallioseinämä. Vilpertti pysähtyi ja katseli seinää. Touhua ihmetytti miksi Vilpertti teki niin ja paloi halusta tietää vastauksen. Hän hiipi puskan takana lähemmäksi kallion seinää ja näki että kallion seinässä olevan outo kolo.
 Hän hiipi koloa lähemmäksi ja huomasi sen jatkuvan pitkälle kallion sisälle. Hän hiipii koloon ja vasta käveltyään niin kauas suuaukosta, että valo ei yltänyt sinne, hän sytytti taskulampun, joka oli ollut hänen varustevyössään. Käveltyään pari minuuttia käytävää pitkin Touhu näki edessä valoa ja ajatteli että tunneli loppuisi. Niin ei käynytkään, vaan hänen eteensä avautui suuri kammio, minkä katto oli kupolin muotoinen ja sen keskellä oli suuri aukko, mistä valo tulvii sisälle. Touhun katse kierteli ympäri salia kunnes se osui kammion keskellä olevaan telineeseen. Telineessä kimmelsi punainen ympyrän muotoinen koru. Koru ei ollut mikään tavallinen koru, se oli Touhun hienoin näkemin koru ikinä. Siinä oli suuri punainen rubiini keskellä ja hopea ketju. Touhu epäili päätöstään, mutta otti korun telineestä, laittoi sen kaulaansa ja lähti juoksemaan takaisin pajalle.
     Touhu esitteli innoissaan korua Taatelille ja Marietelle, mutta Marietin ilme on enemmän järkyttynyt kuin iloinen. Hän ärähtää Touhulle siitä etteikö hän ole kuullut tarinaa tuosta korusta. Touhu ja Taateli ihmettelevät, mitä hän tarkoittaa, mutta Mariette on jo selittämässä. " Kauan sitten muuan tonttu teki tuon korun pajallaan joulupukille, mutta matkan varrella pukille se lumottiin pimeyden taialla luomaan kaikista korun pitäjistä pahoja ja siitä johtui vuoden 1765 lahjapula, jos muistatte historian tunneilta. Tätä ei tosin vielä silloin oltu tajuttu, että tuollainen kaunis koru voi olla kaiken takana. Kun koru todellisuus tajuttiin oli liian myöhäistä, koska pukki oli pitänyt sitä niin kauan hänestä muuttui yhtä paha kuin koru sisimmästä oli. Tonttujen piti saada koru pois pukin kaulasta, jotta loitsu lähti pois pukista. Tämän jälkeen koru piilotettiin kaikilta, jotta pahoilta tapahtumilta vältyttäisiin. Tietenkin osa yrittää löytää sitä, mutta sitä ei onneksi oltu löydetty ennen tätä päivää... Joten irrota se riivattu korun kuvatus kaulasta ja vie se joulupukille heti!" Viimeiset sanat hukkuivat viestin kantajan torven korkeisiin ja juhlallisin päräytyksiin.

Huomiseen!

Ninja

Tonttukoulu

Joulukalenteri 2016, luukku 4

Heippa! Oletko jo avannut neljännen luukun? 

Tänään luukusta tosiaan tulee toinen osa tarinaa, joten jatkakaa lukemista alempana.

JOULUTARINA, osa 2

Työpaikan haku

           Hetken odotteluun jälkeen he olivat jonon kärjessä odottamassa vuoroaan puhelinkoppiin. Kauempaa se ei ollut näyttänyt isolta, mutta nyt he huomasivat, että se on valtavan kokoinen. He ehtivät kävellä pari askelta ennen kuin suuri valkoinen säde imaisi heidä sisäänsä. Silmät avattuaan he huomasivat olevansa punaisessa puhelinkopissa. Kopissa oli sivuseinällä puhelin ja kone mihin syötettiin numero ja rahat puhelun jälkeen.
          Touhu otti jäätyneisiin ja vapiseviin käsiinsä puhelimen ja Taateli näpytteli numerot koneeseen. Hetken aikaa he luulivat, että kukaan ei vastaisi, mutta 6 tuut äänellä puhelimeen vastasi kimeä ääninen tonttu ääni. " Hyvää aamua! Mitä asiaa teillä on?" Touhu vastasi ujosti, että he soittivat työpaikkaa varten. Puhelimen ääni muuttui iloiseksi " Sehän on mainiota! Voisitteko tulla Joulukyläntie 1 huomenna aamulla, niin jutellaan paikasta." Touhun ääni kohosi ja hän melkein jo huudahti " Tietysti " puhelimeen. Touhu sulki puhelimen ja laittoi koneeseen tulleen summan pieneen laariin, josta ne hävisivät heti, kun osuivat laarin pohjaan. Kone sanoi hyvästi ja yhtäkkiä, joku näkymätön voima oli heittänyt heidät mahalleen lumihankeen puhelinkopin ulkopuolelle.
         Seuraavana aamulla kello kuuden aikoihin Touhun ja Taatelin vuokramökin savupiipusta tuprusi savua ja sisällä paloi kotoisasti valot. Ikkunasta näkyi kaksi siisti pukeutunutta tonttua. Toinen oli pukeutunut harmaisiin farkkuihin, punaiseen paitaan, vihreään puvun takkiin ja valkoiseen kravattiin. Toinen tonttu oli pukeutunut samalla tavalla mutta hänen paitansa oli joulukuusen vihreä ja takki viininpunainen. He vetivät ruskeat nahkakengät jalkaansa, paksut talvitakit päällensä ja kaulaliinat kaulaansa.
     Tuuli ulisi tallustajien korvissa ja yritti ottaa mukaansa kartan kulkijan kädestä. Pakkaslumi narskui kenkien alla. He saapuivat Joulukyläntie 1. Keskellä tonttia oli mökki, jonka ikkunasta heijastui lämmin takkatuli. Touhu veti kartan takataskuun ja työnsi kitisevän metalli portin auki. Ovikello soi ja oven avasi pirteä punaiseen pukeutunut tonttu. Hän näytti olevan yli 30 vuotias, mutta iloinen ja onnellinen elämäänsä. Hänen hymynsä huokui sitä ainakin. Nainen pyysi vieraita pyyhkimään jalkansa ovimattoon. Touhu vilkaisi mattoa siinä luki isoin kaarevin kirjaimin jouluovi. Touhu oli kysymässä, mitä tämä tarkoitti, mutta nainen oli hävinnyt ja ulko ovi oli sulkeutunut Matto petti heidän altaan ja he liukuivat pitkän matkaa liukumäkeä, joka kääntyä ylöspäin ja ampaisi heidän ulos pehmeään lumikasaan. Taateli veti Touhun takin kauluksistaan ylös ja osoitti hämmästyneenä edessä avautuvaa ihmeellistä maisemaa.
      He olivat saapuneet joúlupukin kylään. Sinne ihka oikeaan joulupukin kylään. Jokaisen talon räystään reunaa pitkin kulki punainen nauha ja vihreitä koristepalloja roikkui nauhasta. Se oli ihmeellinen näky. Suoraan heidän edessään oli suuri kolmikerroksinen rakennus, mikä oli varmaan pääpaja. Touhun jalat muuttuivat spagetiksi ja Taateli raahasi hänet puiselle ovelle. Ovessa oli kiinni vanha ruosteinen hevosenkenkä, jota hän kolkutti ovea vasten. Ääni oli vahva ja kova ja se kaikui hetken. Aika tuntui ikuisuudelta ennen kun ystävällinen nainen, jonka he olivat hetki sitten tavanneet tuli avaaman oven ja pyysi heidän seurata. He kulkivat suuren pajan läpi rappusille.. Ylhäällä he saapuivat ovelle missä luki pukin toimisto. Sillä hetkellä Touhu oli pyörtyä.

     Kotiin saavuttua Touhu tuntui olevansa yhtä pihalla kaikesta kuin karhu talvesta. Hän ja Touhu olivat saaneet TYÖPAIKAN JOULUPUKIN PAJALLE ja huomenna he pääsisivät oikeasti aloittamaan työn, mutta ennen sitä heille pitäisi tulla paketti, jossa oli kaikki tarvittavat välineet ennen ensimmäistä päivää.

Sitä odotellessa!

Ninja