lauantai 23. maaliskuuta 2019

HorseFair weekend


Messukausi on avattu Helsingin Horse Fair- messujen, GoExpon ja Kamera & Kuva messujen puitteissa viime viikonloppuna. Olin tänäkin vuonna hyvin onnekas ja sain messuille liput ilmaiseksi ja pääsin myös arpomaan seuraajien kesken niitä, onnittelut vielä voittaneille toivottavasti teilläkin oli mukava messu kokemus!


Lähdettiin Miran kanssa aamujunalla Helsinkiin ja saavuttiin sopivasti paikalle seuraamaan kouluratsastuksen vapaaohjelman loppua. Ennen expo alueen ihmisryntäykseen hyökkäämistä, katsoimme vielä vauhdikkaan jousiammunta esityksen, jossa oli mukana todella suloinen islanninhevonen. Puodeista ei löytynyt tällä kertaa mitään ostettavaa vaikka moni tuote miellytti silmää. Mira piti myös huolta siitä, että en ostanut mitään koska rehellisesti en tarvinnut mitään. Dressage-puoti oli yksi lemppareista, koska tuotteet olivat niin siististi ja ilmavasti aseteltu, että niitä pääsi tutkimaan ilman että tarvitsi ahtautua ihmisten välistä :D
 Vielä ennen esteluokkien alkua kävimme syömässä kebabit ja pyörähtämässä yläkerran kamera puolella. Tarkistutin siellä kameran kennon puhtauden ja iloiseksi yllätykseksi se oli hyvin puhdas. Seuraavan tunnin istuimme peput penkissä katsoen esteluokat (100 cm ja 120 cm), jotka menivät hyvin nopeasti ohi, joten meille jäi vielä reilusti aikaa käydä GoExpon puolella tutustumassa. Sitten olikin aika lähteä hiipimään kohti junaa, jossa istuimme oikein mielellämme nimittäin väsymys alkoi pikku hiljaa jo painaa. Ilmeisesti olemme jo niin vanhoja että tarvitsemme päiväunet :D


GoExpon puolella kun kiipeilimme huviksemme, törmäsimme pisteen pitäjään joka kertoi meille hauskan näköisestä tapahtumasta, joka on vähän saman tyylinen kuin Väriestejuoksu, mutta samaan aikaan hyvin erilainen; Toughest- esterata. Valitettavasti emme itse pääse tapahtumaa katsomaan tai osallistumaan nimittäin olemme Ypäjällä kenttäkisoja järjestämässä seuran kanssa! Käykää kurkkaamassa silti heidän nettisivunsa tästä


Messut olivat täynnä hauskoja hetkiä ja noloja hetkiä. Kuten se, että kamera tietämykseni ei selvästi riittänyt kuvaamista pidemmälle. Kun kävimme tarkistuttamassa, tarvitseeko kennoni kennonpuhdistuksen ja myyjän kysyessä asiallisia kysymyksiä siitä olenko milloin kennoa puhdistanut ym, jouduin nolona myöntämään että en tietääkseni kertaakaan ja olin hyvin epätietoinen kaikesta kennon liittyvästä :D Nyt ollaan kokemusta rikkaampi ja tietävämpi nimittäin opimme Miran kanssa paljon arvokas tietoa kennoista.

Kaikki kuvat c. Ninja H
Hevospuolen expo oli mielestäni parempi kuin viime vuonna, mutta ohjelmaa tuntui olevan huomattavasti vähemmän Ajalin-areenalla (pääareena) kuin viimeksi ja luokissa oli vähänlaisesti osallistujia, mikä oli harmi nimittäin olisimme mielellään katsoneet enemmänkin ratsukoita. Messut olivat tästä huolimatta kuitenkin onnistunut reissu ja odotan innolla, mitä he ovat ensi vuoden messuille keksineet :D Seuraavat messut ovat sitten Tampereen Hevoset- messut huhtikuussa, ketkä teistä on tulossa sinne?


Tässä vielä pari kuvaa mitä otin puhelimella päivän aikana, näitä löytyy lisää instagramin kohokohdista (@teamdreamcastle), käy samalla kurkkaamassa viime vuoden messupostaus tästä ;)

sunnuntai 3. maaliskuuta 2019

Review 2018


Tuntuu, että viime vuosi suhahti silmissä ohi. Siihen kuului niin hyviä kuin huonoja hetkiä, joten palasin ajassa taaksepäin ja kokosin pienen tiivisteen vuodesta.

k e v ä t

Vuosi vaihtui vähän surullisin merkein, nimittäin Viuhti piti lopettaa ja haudata. Se on vieläkin hankalaa tajuta saati kirjoittaa siitä, mutta yritän saada kirjoitettua ja tehtyä Viuhdista postauksen tänne. Tammikuuta kuitenkin piristi tyttöjen kesken mökkireissut ja Taitaja- kilpailut! Helmikuussa lähdimme perheen kanssa laskettelureissuun Vuokattiin urheiluopiston puitteisiin, jossa viikko kului pakkasen ja lumen parissa. Maaliskuun alussa suuntasin Helsinkiin Horse Fair messuille ja parin viikon päästä lähdimme Ruotsiin vähän hengähtämään ennen kuin kuukausi vaihtui. Palasimme lahden toiselta puolelta sopivasti, nimittäin olin sen jälkeen viikon Laurellilla tetissä, joka oli ihan hauskaa, mutta palasin mieluusti takaisin koulun penkille lepäämään. Maaliskuussa avasin myös kilpailukauden ja menin Rinsulla puhtaasti 80cm, aika ei riittänyt sijoitukseen, mutta rata oli siisti. 


k e s ä

Toukokuu toi tullessaan myös lämmön ja tämä onnekas onnistui saamaan kunnon juntti raidat siivotessaan ja pestessään ikkunoita. Eikä niiltä vältytty nimittäin samana viikonloppuna suuntasimme helteen ympäröimänä Ypäjälle kenttäkisoja järjestämään, joka oli kyllä ihan super hauska kokemus. Koulu loppui ja kesä vihdoin ja viimein alkoi, joka tarkoitti myös että pääsin aloittamaan kesätyöt! Olin tallilla hommissa kaksi viikkoa kesäkuussa ja tuntui, että aika meni tosi nopeasti nimittäin hommia riitti. Menimme myös ottamaan kauan haaveiltuja mekkokuvia Ainon kanssa, jotka onnistuivat yllättävän hyvin. Naapuriin tuli myös hetkeksi aikaa vierailu Santsi (koiranpentu), jonka kanssa puuhailin paljon ja sitten olikin jo Nitro Nationalsit Alastarolla eli EM kisat, jotka olivat surullisesti viimeiset kisat mitä Alastarolla pidettiin. Onneksi mentiin niin päästiin viimeistä kertaa nauttimaan Alastaron puitteista.


Heinäkuu alkoi ihanasti auringon lämmössä ja niin alkoivat kesäleirit, joita olin ohjaamassa. Tallihommien keskellä kävin kavereiden rippijuhlissa, uimassa ja ties mitä. Kun sain kesätyöt taputeltua päätökseen suuntasimme yhdessä perheen kanssa meidän tavanomaiselle kesäreissulle Hankoon ja ai että se oli ihanaa. Sitten olikin jo aika palata koulun penkille ja aloittaa peruskoulun viimeinen luokka aste. Motivaatio oli vähän hukassa, mutta pikkuhiljaa sekin alkoi nousemaan nimittäin reissu häämötti jo nurkan takana. Kesän aikana olin myös monissa kilpailuissa kisahoitajana eikä kovin montaa vapaata viikonloppua ollut, mutta se ei haitannut nimittäin harvoin tykkään olla tekemättä mitään ja nämä reissut olivat super hauskoja. Treenailin kesällä vaihtelevilla ratsuilla, joihin kuului Aino, Rinsu ja Vertti.


s y k s y

Syyskuussa lähdettiin karkuun Suomesta kahdeksi viikoksi Usa:n eastsidelle, jossa kierreltiin ympäriinsä. Matkakertomuksen toinen osa tulee ensi kuussa, joten käykää lukemassa ensimmäinen tästä ;) Lokakuussa mulla oli tetti, jonka vietin tallilla. Viikko sujui todella nopeasti ja olihan se hauskaa. Vähän ennen syntymäpäivääni oli koulukisat, joihin osallistuin vähän huonolla treeni pohjalla Ainon kanssa, ne eivät menneet mitenkään kehuttavasti mutta olimme kumminkin sijoituksissa kivasti keskellä. Sitten alkoi ihanasti syysloma ja synttärit tulivat ja menivät ja lähdimme viikonlopuksi Helsinkiin Hihs:siä katsomaan ja shoppailemaan. Kauden viimeiseen kilpailuun osallistuin Rikulla ja mentiin 80cm, joka meni hyvin yhdestä puomista huolimatta. Kävin myös pariin otteeseen Olivian kanssa maastoilemassa ihanissa ruska maisemissa ja parissa hallikisoissa groomin merkeissä.


t a l v i

Marraskuussa osallistuttiin tyttöjen kanssa uudestaan Taitaja9 kilpailuun ja päästiin ykköspaikalta aluefinaaliin Lahteen. Marraskuun tet-viikon olin Cubuksella ja onnistuin saamaan flunssan ja seuraavat viikot menivät sitten kuumeessa ja niistäessä. Kuumepäivien välissä yritin päästä ratsastamaankin ja aloin hyppäämään Rikulla enemmän. Joulukuu aka stressi kuukausi blogin ja koulun puolesta alkoi hyvin nopeasti ja vaikka tekemistä riitti aivan liikaa olin innoissani ostamassa joululahjoja ja koristelemassa taloa. Joulukalenterin kanssa tuli hankaluuksia, koska tulin kipeäksi enkä päässyt tallille kuvaamaan luukkuja etukäteen. Noh niistä selvittiin jotenkin ja sitten olikin jo joululoma! Joka tarkoitti jouluaattoa, joulumaastoa ja kaikkia muita aktiviteetteja. Joulun alla ja uutena vuonna hoidin ystävieni hevosta, joka oli niin herttainen tapaus. Uutena vuonna meille tuli ruotsalaisia kavereita ja muita tuttuja kylään. Vuosi vaihtui lumisateen saattelemana hyvässä seurassa.



Vuosi oli aika tekemisen täyteinen, yritin saada tiivistettyä kaiken, mutta unohdin varmasti paljon kivoja muistoja ja hetkiä. Omalla hevospuolella oli paljon mutkia ja töyssyjä, mutta niistä ollaan päästy jo jotenkin yli. Vuoteen on mahtunut paljon uusia ystävyyksiä ja toinen toistaan hienompia kokemuksia, mistä olen niin kiitollinen ja iloinen. Kiitos kaikille hauskasta ja tapahtumarikkaasta vuodesta.

perjantai 15. helmikuuta 2019

Start of 2019


Uusi vuosi, uudet kujeet vai miten se meni! Pieni tauko joulukalenterin jälkeen teri terää nimittäin nyt kirjoittamiseen on tullut taas uutta intoa ja odotan innolla mitä tuleva pitää! Samaa fiilistä jatkamalla aion taas kerätä itselleni tavoitteita jota yritän tänä vuonna tehdä, new year new me meininki :D Ei vaan, mutta nyt esittelen 2019 tavoitteet:


- ota ilo irti pikku asioista äläkä murehdi
- opettele luottamaan itseesi enemmän
- kehitä omaa ratsastusta, niin koulussa kuin esteillä
- päivittele ig hyvälaatuisia kuvia aktiivisesti
- puhtaita ja siistejä ratoja
- kokeile siluetti kuvien ottoa
- käy kuvaamassa ulkopuolisia kisoja
- osallistu ainakin yksiin koulukisoihin
- yritä onnistua pitämään bullet journalia koko vuosi
- panosta lukioon syksyn alkaessa
- harjoittele hämäräkuvausta (mm. maneesi)



Jostain syystä en keksinyt hirveästi tavoitteita tulevalle vuodelle, mutta onhan tässäkin jo jotain. Näen kuitenkin tärkeämpänä pitää hauskaa ja yrittää parhaani vaikkei se helppoa ole. Tiedän että luvassa tulee olemaan hauskoja hetkiä niin huonojen välissä, mutta niistä kerron lisää jatkossa koska kaikkea ei voi paljastaa kerrallaan :)
Mitä te odotatte tulevalta vuodelta?