Näytetään tekstit, joissa on tunniste heppakesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste heppakesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 19. elokuuta 2018

Kesähommia ja arkeen paluuta


Pienen epävirallisen lomatauon jälkeen vihdoin takaisin tällä puolella, joten päivitetään teidät ajan tasalle mitä tässä on tapahtunut... Viimeisessä postauksessa otimme "prinsessakuvia" Ainon kanssa koulun loppumisen jälkeen ja siitähän on kohta puolitoista kuukautta aikaa!

Riihimäen reissusta c. Ninja Hellman (Heidi - MSK Full of Joy)

Puolet lomasta on mennyt hommissa tallilla leiriohjaajana ja tallityöntekijänä ja toinen puolisko on ollut menoa, niin hevoshommien ja muiden perässä, mutta sen verran hyvin tunnen itseni että tiedän etten olisi viihtynyt ilman tätä kokoajan menevää vipinää sinne tänne :D Tämä viikko taitaa olla ensimmäinen koko loman aikana kun nukun joka yö kotona... kumminkin tämä loma on ollut kerrassaan ihastuttava ja olen niin onnellinen että olen saanut viettää niin paljon aikaa hevoshommissa, groomina yms. Viikonpäiviä vierähti niin Hangossa, Alastarossa EM-kilpailuissa, ystävien rippijuhlissa ja kilpailuissa mukana ties missä, mutta mikä on tärkeintä I`m back now better than before! Nimittäin loma on tehnyt tehtävänsä ja olen saanut tyhjennettyä koko pääni kaikesta turhasta :D


Santsi, labradorin pentu 
Vaikka hevosten kanssa olen valtavasti aikaani viettänyt, olen silti pitänyt yli kuukauden taukoa ratsastuksesta ja kyllä tuli hyvä palautus arkeen kun menin edellisviikolla Kaapolla, joka pisti minut oikeasti toimimaan siellä selässä! Tunnin jälkeen olin kyllä aika pettynyt itseeni koska olisin halunnut tunnin menevän paremmin, mutta eihän sitä voi odottaa kaiken napsahtavan heti paikoilleen kun on taukoa ollut :D 
Viime viikolla tiistaina ratsuni oli jättiläis-Vertti, josta olen tykännyt todella paljon niillä parilla kerralla, joina olen sillä mennyt. Vertin kanssa saatiin homma toimimaan ja tunti sujui hienosti, alusta asti minun olisi vaan pitänyt rohkeammin ottaa avut käyttöön niin olisi voinut sujua alusta asti paremmin, mutta ainakin loppua kohden meno parani huimasti ja tunsin sen kyllä itsekin :)


Kahdeksas päivä koitti myös arki eli koulu starttasi... ihanaa! Ei vaan, onhan se mukavaa päästä näkemään kavereita enemmän yms, mutta en ikävöinyt  koulustressiä kokeista ja projekteista :D Yhdeksännen luokan pääsimme onneksi aloittamaan uudessa koulurakennuksessa, jossa ei pitäisi olla hometta tai huonoa sisäilmaa, jossa olemme joutuneet jo monta vuotta päivät viettämään. Joten tämän lukuvuoden toivon mukaan vietän terveenä, enkä koko ajan pienessä flunssassa.
Asiasta toiseen, en varmaankaan ole ainoa, jolla kouluaineet muuttuvat tänä vuonna sähköisiksi tai ovat jo muuttuneet(?) Itse en oikein innostu tästä nimittäin tykkään kirjoittaa vanhanaikaisesti kynällä paperille ja lukea kirjasta suoraan tai sitten käyttää näppäimistöä, jos nyt jotain projekteja koneella tehdään, mutta ei sille mitään voi että tehtävän teot ja kokeisiin luku siirtyy tableteille... Miten se kahden tunnin ruutuaika nyt menee, mistä on usein tehty iso juttu? :D Noh katsotaan nyt miten tämä lähtee toimimaan ennen kun annan oman arvioni siitä.

Kesältä Laaksonkartanolta, kun olin valmentajani mukana
 eli Salla Varentin - kuvassa hevosena I`m Mosaik lyhyemmin Mosu

torstai 6. heinäkuuta 2017

Pimeitä maastoesteitä, sankareita ja raatoja Leiri2017 part 2


Heippa! Miten kesä sujuu? Tässä tämä toinen ja viimeinen osa leiripostauksista, oli kyllä kiva leiri! Ensimmäisen osan voitte lukea tästä, jos ette ole sitä lukenut! Mutta pidemmittä puheitta tässä nyt tämä!:D

Greta ja geira takana



keskiviikko 14.6


Heräsin vartin ennen herätystä ja odottelin siinä, että Karo heräsi. Aamupalalle mennessä nähtiin hevoset laitumella nukkumassa tosi söpösti ja harmitti kovasti ettei kamera ollut mukana. Haettiin porukalla ne tarhoihin laitumelta ja mentiin aamupalalle sen jälkeen. Aamupalalla Tiina (Liisan lapsi) kertoi, että mentäisiin rannalle tässä joku päivä, jos on hyvä ilma. Onneksi näytti siltä että hyvä sää jatkuisi, taivas oli pilvetön ja aurinko paistoi, mutta onhan se Suomen sää muuttunut ennenkin yhtäkkiä :D



 Päivän ensimmäinen tunti oli leikkitunti ja mentiin ilman satuloita, sain Nasun. Eka ravattiin ja laukattiin ja sitten aloitettiin tallipalo-leikillä, joka on vähän niinkuin tuolileikki. Eli kentälle on tehty puomeilla "pesiä" ja yksi huutaa "TALLI PALAA!" ja kaikkien pitää yrittää päästä turvaan pesään. Se, joka ei ehdi pesään jää huutajaksi ja niin edelleen. Leikkien jälkeen mentiin naisten satulassa pienimuotoinen kilpailu, että kuka putoaa/ liukuu alas viimeisenä. Karon kanssa jäätiin viimeiselle kierrokselle, mutta käyntiin siirtymisessä meinasin tippua ja luulin, että pääsen kampeamaan takaisin, mutta tupsahdin lopuksi sitten (mentiin ilman kenkiä)maahan. Kuulemma oli lähellä, että varpaat olisivat liiskaantuneet Nasun kavion alle, mutta onneksi ei! Lopuksi mentiin kakspäällä, menin Karon kanssa Nasulla ja yritettiin laukata, mutta se ei oikein onnistunut, kun naurettiin niin paljon siellä selässä.
Tunnin jälkeen hoidin Nasun pois ja vein sen pihalle, kun tultiin talliin Karon kanssa huomattiin, että mun kypäräpussi oli kadonnut. Ihmeteltiin, koska Karon puhelin oli siellä sisällä, mutta pitkän etsinnän ja muiden avulla löydettiin se varustehuoneesta kaapin vierestä tuolilta (jätettiin se rappusten oikealle puolelle penkin päälle) Kun kaikki olivat valmiina rakennettiin irtojuoksutuskuja kentälle. Rakentamisen jälkeen oltiin Saanan kanssa ja mentiin kuvailee hevosia ja vaihdettiin ratsastuskamat shortseihin.

Geira
Fjalar

  Saanan kanssa otettiin kuvia hevosista laitumella, kun Karo oli lähtenyt vaihtaa housut ja saatiin hyvä idea, että pelästytetään Karo hiipimällä meijän huoneen ikkunan taakse. Se ei oikein onnistunut niinkuin suunniteltiin sillä Karo ei ollut siellä ja talon seinää maalaavat naiset katselivat meitä ihmeissään, kun hypittiin siinä ikkunan alla, että nähtiin sisälle!
 Mentiin kentälle teoriatuntia varten, jonka aiheena oli irtohypytys. Ensimmäisenä hyppäämään tuli Geira, sitten Fjalar, Höpinä, Capri ja Navarro. Irtohypytyksen jälkeen mentiin rivarille ja Saana valloitti nojatuolin ja naurettiin itsemme kipeiksi! #saanajatytötjapaskavaninvangit joo älkää kysykö, mutta niin xD

Fjalar
Capri
Navarro

 Neljältä oli hoitotunti ja haettiin Karon kanssa Sigurd ja Kiken sisälle. Käveltiin niiden tarhan luo ja huomattiin et portti oli auki ja ihmeteltiin minne ne on viety. Karo keksi et ne on maneesin takana olevassa tarhassa ja niinhän ne oli. Harjattiin hoitsut ja pestiin ruoka- ja juomakupit samalla. 17 oli ruuaksi perunamuusia ja makkarakastiketta.
18-19 menin Fixillä, mentiin 40-60cm eli aikas pientä taas, olisin halunnut mennä isompaa, mutta onhan se hyödyllistä mennä pienempiäkin. Mentiin (rata 1, kuva vähän alempana) mukaista tehtävää, eka puomeilla alkulämmittelyssä ja pikkuhiljaa ratana isompana. Fixi oli kiva, vähän punkero, mutta nosti helposti laukan ja pyöritti sitä hyvin. Fixi hyppäsi hyvin, puomeilla ei yhtään keskittynyt jalkoihin, mutta kun nostettiin se alkoi keskittyä ja innostui.

Fixi (kuvat alkutunnista)


Käytiin Karon kanssa vaihtamassa vaatteet ja oltiin hetki huoneessa tunnin jälkeen (meidän hevoset jatkoi). Mentiin tallille Saanan kanssa sen tunnin loputtua ja vietiin hevoset laitsalle, vein Trulten. 20:30 oli iltapala leirinuotiolla, me paistettiin makkaraa, maissia, tikkupullaa ja vaahtokarkkeja ja juotiin mansikka-vadelmamehua.
 Iltanuotiolla Liisa kertoi että mennään yömaastoon ja hevoset kellä mennään. Ryhmiä vähän muutettiin loppuviikoksi, jostain syystä ja mut vaihdettiin toiseen ryhmään missä oli Sina, Saara, Saga, Saana ja Ida-Maria. Sitten Liisa sano että saadaan oman ryhmän kanssa päättää mennäänkö 45min maasto ja lisätään se vartti huomisen estetunnille, milloin mennään erikoisesteitä vai 1h maasto ja normaalipituinen tunti huomenna. Olisin halunnut 45min, että päästäisiin hyppäämään enemmän huomenna, mutta sitten Sina kertoi että meijän ryhmä menee maastoesteistä siellä yömaastossa!
Maastot oli noin 22:40- 23:25 ja toinen 23:30- 00:45. Lähdettiin 23.30 tallin pihasta ja aurinko oli jo pikkuhiljaa laskemassa (menin Udnalla) Käveltiin tien yli, rivarin ohi (missä Karo vilkutti ikkunan läpi), metsäpolkua pitkin, junaradan yli ja sitten vasemmalle ja suoraan sellaiselle hiekka-heinikkoalueelle (muut kääntyi oikealle siitä, mutta me jatkettiin matkaa sinne maastoesteille.) Kaikkien varjot näytti vähän hupsuilta, kun meillä oli turvaliivit, niinkuin maastoesteillä kuuluu ollakin! Kun oltiin kävelty vähän matkaa eteen avautui siisti hiekkapolku, jonka oikealle puolelle metsän viereen oli laitettu maastoesteitä ja vasemmalla oli heinikkoa ja pieniä puita. Ensimmäisenä Liisa kertoi vähän perusasioita maasto-/kenttäratsastuksesta ja järjestyksen missä tullaan → Sigurd, Kiken, Nasu, Udna, Fixi ja Trulte.

Lilli

Katla

 Kaikki kävi vuorotellen tutustumassa esteeseen (nro 1) ja tultiin se yksitellen ravi lähestymisellä aluksi. Muut odottivat omaa vuoroaan heinikossa, sivussa reitiltä. Udna meni esteen yli oikein nätisti ja oli kuulolla hienosti vaikka oli tosi innoissaan. Tultiin se sama uudestaan laukassa, jonka jälkeen meille laitettiin toinen este vähän kauemmaksi (nro 2) siinä oli kaksi metalli tynnyriä, joiden päällä oli lauta missä roikkuu kolme rengasta ja käytiin tutustuu siihen taas vuorotellen. Udna ei oikein tykännyt seisoa siinä edessä ja vaikutti vähän epävarmalta esteestä. Liisa sanoi, että osa näistä hepoista ei oo hirveesti hypännyt näitä kuten Nasu ja Udna. Kaikki tuli sen vuorollaan laukassa ja lähestyessä Udna vähän yritti valua oikealle, mutta sain korjattua sen keskelle ja Udna hyppäsi isolla kaarella sen yli, jättäen paljon ilmavaraa. Liisa kehui ja nauroi Udnalle. Sen jälkeen tultiin vielä yksi este (nro3), joka oli kiinteä puusta tehty n. 40cm leveä. Ekalla yrityksellä Udna kiemurteli niin paljon, että valui ulos linjalta, joten vein sen vain uudestaan tutustumaan ja toisella yrityksellä mentiin suoraan yli. Udna ja Nasu selviytyivät molemmat tosi hyvin, vaikka eivät olleet menneet nro3 tai 2 ennen!

♡"Maastoesteitä auringonlaskussa"♡

Pakko sanoa, että oli kyllä unohtumaton kokemus hypätä maastoesteitä auringonlaskussa niin hyvässä porukassa! <3 Olin tosi yllättynyt miten hyvin meni, en oo ikinä mennyt kunnon maastoesteitä, jos kaatuneita puunrunkoja ei maastossa lasketa. Udnan kanssa työskentely toimi paremmin kuin ekalla kertaa ja sain nostettua laukan helpommin kuin silloin estetunnilla ja menikin tosi hyvin.
 Sitten palattiin tallille ja nähtiin, että Tiuku (tallikissa) oli tuonut talliin jäniksenpoikasen ja söi sitä siinä! Luulin eka, että se oli kissanpoikanen mitä se pesi, mutta kun se siinä söi niitä sisäelimiä, jota oli vähän levittänyt alkoi yököttämään kovasti!

Sigurd

Udnan hoidettua kävelin yksin pimeässä rivarille ja huhuilin Karoa (oltiin sovittu että Karo on hereillä silloin) Tuntui, että olisi ollut jossain kauhuelokuvassa, kun kukaan ei vastannut ja oli pilkkopimeää. Karo nukkui meijän huoneessa, mutta herätin sen kauneusunistaan :D Siinä painuin pehkuihin ja juttelin Karon kanssa yömaastosta sen verran mitä pystyin, koska meille oli sanonut, että me emme saada kertoa tai puhua tästä hirveästi muille,(että hypättiin maastoesteitä) etteivät he tule kateellisiksi, koska tasoerojen takia kaikki ei voi hypätä niitä tai yms. Mutta onhan se tosi ymmärrettävää ettei oo turvallista päästää hyppäämään maastoesteitä jos ei uskalla ja halua yms. 
Oli tosi kiva huomata myös tänään että nää tyypit tietää mun nimen ja meidän ystävyyssuhteet paranee vaikkei leirin alussa hirveesti juteltu tai mitään! 

Toivottavasti saatte tästä jotain selvää ja tää havainnollistaa edes vähän. Alas piirsin kuvat niistä
maastoesteistä ja kirjoitin korkeudet.
sininen= laukka


torstai 15.6

Tänään heräsin 9 aikoihin ja hiivin hiljaa suihkuun. Tänään meillä ei ole aamulla ratsastustuntia maaston takia, joten saatiin nukkua pidempään! Suihkusta tullessani tajusin, että tänään en ratsasta siinä mun perusryhmässä, koska mut siirrettiin siihen toiseen eli ei olla Karon kanssa samaan aikaan rivarilla.
Puin ja mentiin aamupalalle, kaikki oli vähän väsyneitä, mutta auringonpaiste piristi kaikkia. Aamupalan jälkeen Karo meni huoneeseen ja minä laitumen reunalle kuvailemaan hevosia. 
Istuin siellä laitumen reunalla, kuuntelin musiikkia ja kuvailin ja rapsuttelin heppoja. Päästin ajatukset vapaaksi hetkeksi. Siinä kesästä ja hevosista ja vapaudesta nauttien sain pakottavan halun piirtää, joten lähdin rivarille hakemaan vihkoa ja kynää. Sain suostuteltua Karon mukaan sängyn pohjalta ja etsin lyijykynän ja oltiin jo lähdössä kun tajusin että siitä oli lyijy loppu :( No, Karo sain Saanalta snäpin, että meillä olisi leirikaste parin minuutin päästä, joten pitäisi laittaa vaatteet mitkä saa likaantua ja tulla tallille. Hauskinta oli että oltiin just aamulla Karon kanssa toivottu että meillä ei olisi leirikastetta, kun siinä aina likaantui vaatteet hirveesti!😆



 Mentiin tallin eteen kiville istumaan mihin kaikki alkoi pikkuhiljaa kerääntymään ja Tiina yritti saada meidät leikkimään "Prinsessa Ruususta" kun odotettiin appareita vetämään sitä kastetta. Apparien saavuttua Tiina tajusi, että sillä oli WC hätä, joten odotettiin vielä hetki. Eka meidän silmät sidottiin pintelillä ja meidän piti muodostaa jono sokkona, meille annettiin naru ja sen avulla meitä vietäisiin paikasta toiseen. Ekana mentiin heinävintille, minne oli tehty heinäpaaleista rata, mikä suoritettiin, sen jälkeen käveltiin pihalla lantakasan juurelle, missä meidät kasteltiin letkulla ja käskettiin kiivetä lantakasan huipulle ja sitten alas. Ansa oli, että eniten likaantunut voittaa palkinnon. Sitten meitä kasteltiin ja vietiin purukasaan tekemään lumienkeleitä ja maneesin hiekkaan pyörimään yms. Meidän siteet avattiin ja voi että kun kaikki oli ihan likaisia. Päätettiin porukkana voittajaksi Tiina, koska se oli hienosti selviytynyt ja tehnyt parhaansa radalla. Käytiin nopeesti rivarilla (Karon ja Jennan kanssa, ne ei osallistunut kasteeseen) ja menin suihkuun, koska sitä hiekkaa ja kaikkee oli oikeasti kaikkialla! Mun vaaleanpunainen paita oli nyt rusehtavan harmaa vaikka puistelin vaatteita tovin ulkona, no toivottavasti ne tulee puhtaiksi pesussa :D Huoneessa vaihdoin uikkarit ja shortsit ja paidan, koska mentäis ruuan jälkeen uimaan Sääkselle! JES!

Greta 

Kiken

HYVÄÄ SYNTYMÄPÄIVÄÄ JENNALLE JA FIXILLE! Jenna hoitaa Fixiä täällä leirillä ja molemmilla oli tänään sopivasti synttärit! Jenna täytti 14 ja Fixi (hevonen) 20 vuotta.

Ruokana meillä oli spagettia ja lihapullia ja Liisa sanoi että käykää hakee kamat nopeasti ja tavataan talon edessä 10 min päästä. Otin mukaan pyyhkeen, rahaa, lippiksen ja vesipullon mukaan. Jotenkin silti onnistuttiin Karon kaa olemaan vähän hitaita, joten ensimmäinen kyyti meni jo ja me mentiin toisella kyydillä Saanan, Jennan, Unnan ja Emmin kanssa. Noin 12:45 oltiin rannalla, levitin pyyhkeen siihen ja otin hetken aurinkoa. Käytiin Jennan, Karon ja Saanan kanssa ostamassa meille jäätelöt ja sen jälkeen mentiin uimaan tai no kahlaamaan, koska olin meidän porukasta ainoa jolla oli uikkarit. Sain loppujen lopuksi suostuteltua syntymäpäiväsankari Jennan uimaan ja sukellettiin ja polskuteltiin siellä menemään 18 asteisessa vedessä, kun Karo ja Saana istui laiturilla uittamassa jalkoja. Käytiin jossain vaiheessa ostaa sipsiä ja korvapuusti ja puoli kolmelta sitten lähdettiin takaisin. Oli kyllä kivaa! Kun lähdettiin tuli hirvee numero, että siellä olisi sinilevää, mutta tuskin oli kun ei siitä missään mainittu eikä tässä ole ollut lämpimiä ilmoja. Tultiin jälkimmäisessä kyydissä tallille Jennan, Unnan ja Emmin kanssa, mut tiputettiin rivarin eteen ja kävin nopeasti suihkussa vaikka siellä ei sitä sinilevää välttämättä edes olisi. Kastoin vihdoin talviturkin!

otettu maanantai koulutunnilta(meen Sigurdilla)

 Teoriatunnin aiheena oli kärryt ja valjaat. Päästiin ajamaan ravikärryjä Caprilla ja ohjastamaan Fixiä isoilla kärryillä. Olenn aikaisemmin ajanut kärryjä Liinalla ja viime vuonna leirillä, joten se oli suht helppoa! Teorian jälkeen haettiin tammat laitumelta, hain Nasun ja 16:30 oli hoitsutunti. Oltiin just Karon kanssa menossa hoitamaan niitä, kun Henna sanoi että 1. ryhmäläisten pitää mennä syömään. Ruokana oli kinkku-ananaspizzaa ja juteltiin kasvisyöjistä ja lihantuotannosta jostain syystä... Oli outoa olla eri ryhmässä, mutta toisaalta myös kivaa! Syönnin jälkeen vaihdoin ratsastuskamat ja laitoin Udnan valmiiksi tunnille.

maanatain estetunnilta otettu (meen Lassella)

Aiheena oli erikoisesteet, kentälle oli rakennettu (kuva 2) näköinen rata. (6.este oli vesieste ja muissa oli lankkuja ja erikoisia johteista yms.) Aluksi mentiin erikoisesteitä yksittäisenä ja sitten alettiin yhdistelemään niitä radaksi, joka mentiin lopuksi. Udna meni kivasti ja hyppäsi hyvin, mutta yritti välillä oikoa kulmissa ja teissä. Mentiin 60-75cm rata lopuksi. Ollaan Udnan kanssa kehitytty tosi paljon jos mietin meidän ekaa kertaa. Tahti pysyi hyvänä ja temmokkaana. 
Tunnin jälkeen menin rivarille ja siivosin kamoja kasaan ja istuin ikkunassa katsellen hevosia laitumella odotellen Karoa omalta tunnilta. Tajusin siinä istuessa, että leiri lähenee loppua tosi nopeasti ja ihan kohta lähden jo kotiin, toisaalta on mukavaa päästä kotiin, mutta täällä on ollut tosi kivaa ja oon saanut paljon uusia ystäviä ja muistoja! Oon kiitollinen, että mulla on ollut mahdollisuus päästä kesäleirille, koska kaikilla ei välttämättä oo<3 Karo lähti viemään hevostaan laitsalle ja mä jäin pihaan taluttamaan Sigurdia, kun Laura istui siellä selässä ja matkusti mukana.



Iltapalalle saavuttua kirjoitettiin Jennan syntymäpäiväkorttiin nimet ja kun Jenna tuli laulettiin yhtenä kuorona ja "kakuksi" meillä oli vohveleita ja jäätelöä. Iltapalalla Liisa kertoi huomisen aikataulusta eli kisoista ja meidän piti laittaa lapulle kisaratsu toiveet ja korkeus. Luokkina oli ristikko, 40, 50 ja 60-70 Toivoin Udnaa, Lassea ja Fixiä ja palautettiin laput Hennalle lähtiessä. 
Iltapalan jälkeen mentiin Karon kanssa ottamaan ig kuvia ja sen jälkeen mentiin nukkumaan.

kisarata
sininen=laukka
violetti=laukka(uusinta rata)
Geira

Sigurd


perjantai 16.6

7:20 heräsin haikein mielin ja kun olin valmis siivosin kaikki kamat kasaan ja puin ratsastuskamat päälle aamupalalle, jottein tarvitse kävellä hirveästi edestakaisin. Aamupalalla kuultiin ihana uutinen!! Kukka oli VARSONUT torstain puolella keskiyöllä. Varsa oli luultavasti tammavarsa, mutta Kukka suojelee sitä niin paljon, kun ei luota vielä kunnolla tallihenkilökuntaan. (saapui tallille 2kk sitten) 
Syötiin aamupala ja saatiin tietää kisaratsut. Sain Udnan 60-70cm. 
Haettiin hepat laitumelta ja vietiin tarhoihin ja varustettiin ja harjattiin ne siellä, koska annettiin Kukalle ja varsalle rauhaa. Liisa kyllä antoi meidän käydä hiljaa katsomassa varsaa tallissa, voi että kuinka suloinen se oli<3


Sigurd (maanantain tunnilta)

Pienemmät luokat alkoivat heti, kun pystyttiin aloittamaan, 9 aikoihin oltiin valmiina ja 60-70cm kilpailijat menivät kentälle verryttelemään. Udna nautti 28 helteestä mitä oli nyt ollut keskiviikosta lähtien, Siinä ravattiin ja laukattiin ja otettiin verryttelyhypyt esteelle 1. ja 3ab sarjalle. (rata 3)
Lähdin radalle viidentenä. Ensimmäisenä lähtijänä oli Jenna/Fixi, toisena Saara/Geira, kolmantena Saga/Teukka, sitten Aino/Lasse ja sitten mä/Udna.
Jos muistan oikein vain kaksi ratsukkoa pääsi uusintaan ennen mun suoritusta ja kaikki teki tosi isot ja siistit tiet, joka esteelle rauhassa ja sillein. Itse mietin siinä, että jos uusintaan pääsen viitsiikö tässä tehdä pienet nopeat tiet, kun muut oli tehnyt niin siistit ja hyvät ja sitä että kääntyykö Udna ettei se ole jämähtänyt odottaessa.
Menin perusradan siisteillä linjoilla voimia säästellen ja sitten 6 esteen jälkeen alkoi suoraan uusinta päätin että kaikki tai ei mitään xD (olin päässyt puhtaasti perusradan siis) Kiihdytin vauhtia ja vedin nopeat ja tosi lyhyet tiet uusinnassa uudella parhaalla ajalla 14.60, joka oli n. 10 sekuntia edellistä aikaa parempi (26.70)
Udna meni tosi hienosti ja uusinnassa tajusi heti että mennään lujaa ja lyhyet tiet ja meni tosi hienosti ja taipui, joka kurvin! Udna meni temmokkaasti läpi koko radan ja imi esteille, hieno kisaponi! Liisa kehui, että tosta on uusinnassa kyse ja sano että mentiin tosi hienosti.
Käytiin kävelee pikkulenkki ja vein Udnan tarhaan muiden luokse. Kun kaikki oli ratsastanut (kaikki ne jotka halusi kisata) ja hepat oli hoidettu pois oli palkintojen jako.

tässä kuva mun palkinnosta
Voitin mammutti luokan (eli 60-70cm) vaikka luokassa oli paljon muitakin kovia hyppääjiä! Palkinnoksi sain valita kortin ja makeisen. Siivottiin esteet kentältä ja käytiin vaihtaa vaatteet ja mentiin syömään. Ruuaksi oli ranskalaisia ja kalapuikkoja. Liisa kiitti kaikkia ihanasta leiristä ja toivotti hyvää kotimatkaa, Ruuan jälkeen suurin osa lähti, kuten Karo. Joten hain kamani Saanan ja Jennan kanssa rivarilta talolle ja mentiin kuvailee hevosia siksi aikaa kun meidät haettiin. Kaikki lähtivät pikkuhiljaa koteihinsa ja hyvästeltiin toisiamme. 
Hyvästelin vielä hepat ja  Liisa esitteli vanhemmilleni varsan ennen, kun lähdin kotimatkalle.

Minä ja Sigurd

Kiitos kaikille leiristä!
Ensipostaukseen!

Ninja

lauantai 20. toukokuuta 2017

Estevalmennuksia ja treenejä


Heippa! 
Kohta loppuu jo koulu, enään pari viimeistä pinnistystä! Ajattelin kertoa teille nyt vähän kuulumisia, kun en oo tänne hetken aikaan mitään kirjoitellut. 

(c) Sofia
Oon nyt käyny tänä vuonna ja viime vuonna kisoissa Joukolla, jotka ovat olleet aika tappiollisia, vaikka tunnit ja valmennukset ovat menneet hienosti ja olemme niissä hypänneet paljon isompiakin kuin kisoissa. Ollaan tässä valmentajan kanssa juteltu ja olen käynyt nyt pari kertaa valmennuksessa Ainolla, jota hän ehdotti minulle hyppäämiseen. Aino on tosi mukava ja taitava, nuoresta iästä huolimatta ja kehittyy koko ajan paremmaksi. Mulla ei oo mitään Joukoa vastaan, älkää ajatelko niin! Jouko on mielestäni hieno hyppääjä, mutta kisoissa ei vaan oo nyt yhtään sujunut vaikka muuten sujuu... Tykkään ja voin hypätä ja mennä tunneilla Joukolla niinkuin ennekin, mutta kisaamisesta Joukon kanssa pidän taukoa ja kokeilen uusia hevosia. Pitää katsoa aloitanko Joukon kanssa jossain vaiheessa kisaamisen uudestaan vai käynkö sillä vai välillä kisoissa tai ehkä koulukisoissa? ;) Tätä oon miettinyt pitkään ja nyt sitten päätin lopullisesti asiasta...

(c) Mirka 
Ainon kanssa valmennuksissa on mennyt ihan hyvin! Sekoilen siellä selässä välillä, joka vaikuttaa Ainoon, mutta tässä kehitytään ja istuntani on Ainon selässä parantunut ja pystyn pidättelemään sitä paremmin ettei meidän meno ole kuin laukkakisoista :D. Aino on siis hyvin istuntapainotteinen hevonen ja herkkä ratsastajien käsistä. Olen alkanut keskittymään enemmän istuntaan ja käsiini, joka on hyvää harjoitusta itselleni! Mutta tässä nyt on jotain uusimpii Mirkan ja Sofian ottamia kuvia valmennuksista! Lisää voit meidän menosta lukea ig:stä :) En tiedä onko ne parhaalla laadulla, mutta eiköhän ne kelpaa...

(c) Mirka
(c) Sofia



(c) Sofia

(c) Sofia

(c) Sofia

(c) Mirka 

(c) Mirka

(c) Mirka


Ens postaukseen!

Ninja

lauantai 6. toukokuuta 2017

Aurinkoinen tallipäivä


Heippa! En oo tosi pitkään aikaan kirjoittanut lyhyitä tallipäivä postauksia, vaikka on kuvia ollut joten tänää sitten tein :D


Saavuin tallille puoli 10 aikoihin ja näytti olevan tosi kiva sää! Aurinko paistoi ja vähän tuuli. Menin taloon ja heitin kamani lokeroon ja lähdin talliin. Laitoimme talutettavat hevoset valmiiksi, mutta taluttajia ei ollut tarpeeksi, joten oli vähän ongelmaa saada kaikki yläkentälle. No, siitä selvittiin... 11 jälkeen loppui talutustunnit ja menin taloon syömään jogurtin. Sen jälkeen putsasin Joukon ja Moin ruoka- ja juomakupit huolellisesti ja menin ulos kuvaamaan hevosia. Siinä sitten kuvasin heppoja ja katsottiin tunteja ja esteyksäriä tyttöjen kanssa. Vietiin Lotan kanssa Nalli (valmentajan koira) pitkälle lenkille Aulangon maastoihin ja pestiin kamat ennen, kun lähdin kotiin. Nyt laitan tähän päivän aikana napsittuja kuvia!




tykkään tästä kuvasta tosi paljon <3




Ensi postaukseen!

Ninja