Joskus pitää päästää irti, kun rakastaa jotakuta tarpeeksi.
Todellisen rakkauden irti päästäminen on pahinta tuskaa, mutta siihen joutuu kaikki jossain vaiheessa
Joskus joku lähtee jättäen jäljen sun sydämeen, mutta et tule koskaan tietämään minne sen matka jatkuu ja tuletko koskaan kohtaamaan sitä uudestaan. Joskus et ehdi sanoa sitä mitä olisi halunnut ja murehdit sitä jälkikäteen, mutta muista toivoa tulevaa, koska mitä tahansa voi tapahtua. Tarinalle voi tullakin onnellinen loppu loppujen lopuksi.
Itse menetin itselleni rakkaan hevosen noin puolitoista vuotta sitten. Tämä hevonen oli erityinen. Sen näin hänen suurista ruskeista silmistään ja tiedän että hänestä voi tulla ihan mitä vain. Rakastuin häneen heti, innokkaaseen ja pukittelevaan pikkuneitiin, josta tuli kanssani upea poni ja taitava estetykki, vaikka hänen taidoistaan ei tiedetty ja sitä upeaa hevosta moni ei saanut esille itsepäisyyden takia. Tämä ainutlaatuinen hevonen oli Lyyli. Opetin hänelle uusia taitoja ja hyppäsimme lopulta 70 cm rataa ja pari korkeampaa erillistä, kunhan opimme ensin perusteet. Mutta Lyyli lähti maailmalle. Pitkään olen murehtinut hevosesta ja sen voinnista, enkä koskaan lakannut ajattelemasta. Pari päivää sitten tapahtui yllättävä käänne. Löysimme Lyylin. Lyyli oli matkannut lähdön jälkeen pitkän matkan ja hänen vointinsa ei ollut hyvä, mutta nyt hän on päässyt hyvään kotiin, jossa hän voi hyvin ja paranee kuntoon. Enempää en voi toivoa. Kunhan Lyyli voi hyvin, olen onnellinen. Tämä hevonen ansaitsee sitä todellakin♡
Päivittelen teitä välillä Lyylistä ja ehkä tarina loppuu paremmin mitä odotimme (;
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti