maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hankaluuksien alku


Hei! Tänään postauksessa on ensimmäinen storytime, jossa kerron tilanteen mistä aloitamme näissä maaliskuun postauksissa eli palaamme vuoteen 2015 ja Usvan loukkaantumiseen. Jos teillä on mielessänne jotain mitä haluat tietää/kysyä, kysykää ihmeessä kommenteissa tai ig:ssä! (;

Mun ja Usvan ensimmäiset kisat
Mun ja Usvan viimeiset kisat 
Estetunnilta helmikuussa



    5.4.2015 Julkaisin ensimmäisen postaukseni. Sillloin ratsastin 2 kertaa viikossa Alaspäällä, tiistaisin esteitä ja keskiviikkoisin koulua, hoidin Usvaa ja vuokrasin Liinaa. Kävin Usvalla kisoissa 50 cm luokkia ja Helppo C kouluratoja. Liinan kanssa vasta tutustuttiin ja käytiin pitkillä maastolenkeillä läheisissä metsissä. Sitten kaikki muuttui yhtäkkiä. 
    Olin menossa Usvalla estekisoihin lauantaina, mutta minulle kerrottiin että Usva oli taittanut/nyrjäyttänyt vasemman takajalan laitumella, mutta sen uskottiin paranevan levolla, kisat vaan saivat nyt jäädä välistä. Kyllä se harmitti, mutta halusin, että Usva tulisi kuntoon. Aikaa kului eikä Usvan jalka ollut parantunut niinkuin piti.
   Parantumiseen menikin siis kauemmin kuin se pikku lepo ja kun Usva vihdoin parani ei se kestänyt kuin pari päivää kun jalka uudestaan turposi ja meni huonoon kuntoon. Jalkaa kylmättiin ja Usvaa kävelytettiin/liikutettiin varovasti silloin, kun jalka voi paremmin. Se oli aika tuskallista kaikille myös Usvalle (tietysti). Usva alkoi käyttäytymään erilailla kuin ennen (kivusta johtuen), mutta silti yritin aina hoitaa sitä parhaani mukaan, toivoen sitä että se paranisi. Usva yritti näykkiä ja potkia entistä enemmän ja hermostui kaikista ohi kulkevista. Itse aloin muuttua epävarmaksi Usvan kanssa vaikka se oli ennenkin yrittänyt temppuilla pienesti, mutta nyt se oli pahempaa ja välillä osoittautui vähän vaaralliseksi olla yksin Usvan luona, joten pyysin aina jonkun tulemaan juttelemaan kanssani karsinan ovelle, kun hoidin Usvaa. Kovin moni ei pitkän ajan jälkeen halunnut tulla siihen "syötiksi", joten oli pakko selviytyä yksin. Välillä kaikki sujui niinkuin ennenkin ja hetken päästä kaikki oli toisin. Tajusin, että se johtui kivusta, mutta silti en aina tiennyt mitä tehdä,..

      Samaan aikaan ratsastin tiistaisin ja keskiviikkoisin muilla hevosilla, kyllähän se niillä hyvin meni, mutta en saanut samaa onnistumisen tunnetta. No sitten elämäni mullistui, kun tallille tuli  koeajalle risteytysponi Lyyli. Lyyli oli juuri 5 vuotta täyttänyt tamma, jossa oli vuononhevosta ja jotain muuta risteytetty, säältään Lyyli oli n. 150cm.
     Lyyli oli ihana, sitä voisi kutsua rakkaudeksi ensi silmäyksellä, koska sitä se toden totta oli. Lyylin salaperäiset silmät vetosivat minuun eniten.

"Rakkaudeksi 
ensi 
silmäyksellä"

      Tallilla supistiin uudesta ponista hirveästi. Huonoja ja hyviä asioita. Tiistaina estetunnilla menimme kysymään hevosia niinkuin aina ja opettaja kertoi muille hevoset. Siihen jäin odottamaan nimeltä mainitsematon tytön kanssa. Ratsastuksenopettaja sitten hetken päästä kysyi että kumpi haluaa tulla uudella hepalla Lyylillä. Molemmat halusivat tulla, mutta en ollut nähnyt sitä kenenkään ratsastettavana, mutta toinen tyttö oli, joten halusin hänen menevän sillä ja nähdä miten Lyyli liikkuu/menee. Itse menin muistaakseni Aksulla.
 No, Lyyli temppuili ja pukitteli yms. koko tunnin ja toinen tyttö ei ollut tunnin jälkeen iloinen, koska hänen tuntinsa oli mennyt huonosti ja hevonen oli kuulemma tyhmä eikä osannut mitään, mutta Lyyli herätti tunnin aikana vielä lisää kiinnostusta vaikka jotkut olisivat siinä vaiheessa unohtanut koko ponin. 

No, viikon ajan kävin tallilla hoitamassa Lyyliä ja Usvaa ( Lyyliä eivät saaneet hoitaa pienet/kokemattomat, koska se ei ollut vielä kunnolla kotiutunut ja oli todella nuori. Joskus se kokeili ihmisiä ja yritti litistää varovasti seinän väliin tai ei päästänyt karsinaan. Tai ainakin niin minulle Lyylistä varoitettiin) Niin ei käynytkään. Lyyli osoittautui seuralliseksi ja innokkaaksi poniksi. Pidin Lyylistä paljon. Venyttelin sitä ja harjasin huolellisesti sen pitkää, mutta ohutta karvaa. Lyyli oli tosi utelias uusille asioille ja tarkkaili ympäristöä jatkuvasti, pienestäkin äänestä se hätkähti, mutta viikon aikana se alkoi tottua minuun ja rauhoittui kanssani.  Loppuviikosta sitä klipattiin vähän, koska sen karvaa ei ollut klipattu pitkään aikaan ja sille tuli helposti kuuma helteessä. (Lyyli oli lyhytkarvainen, mutta sitä ei oltu ajettu joten se oli kasvanut)



Kuvat on meijän kolmannelta estetunnilta (?). Juu,.. mun esteistunta nyt oli...

   Seuraavana tiistaina toinen tyttö ei enään sillä halunnut mennä, joten pääsin Lyylillä (tai oikeastaan olin innokkaana menossa sillä). Lyyli oli ihana♡  Minua jännitti alussa todella paljon, mutta kun näin karsinassa seisovan ihanan ponin en enää jännittänyt. Tunti oli hauska ja jännittävä. Lyyli meni todella hyvin. Alussa oli vain vähän hankaluutta. Lyyli ei millään halunnut liikkua eteen, mutta lopuksi siitä selvittiin. Kyllä se pikku pukkeja yritti, mutta ei ne paljoa hetkauttanut. Tunnilla menimme kavaletti -ristikko tehtävää ja lopuksi pientä rataa. Tunti meni omasta mielestäni hyvin. Laukannostot olivat Lyylille vielä hankalia ja se oli tosi epävarma kaikesta, joten selässä piti olla tosi päättäväinen. Lyyli ei ohittanut esteitä niinkuin toisella tytöllä ja hyppäsi ne ihan sujuvasti pientä mutkittelua lukuunottamatta. Välillä Lyyli ryösti pois pohkeiden välistä yms. mutta selvisimme niistä pienen "taistelun" jälkeen. xD Ratsastus tuntui mukavalta vaikka aluksi Lyyli testasi minua aika paljon, mutta loppua kohti Lyyli alkoi luottamaan enemmän. Olin silti avoimin mielin temppuilujen ja vastamielisyyksien jälkeen, koska Lyyli oli nuori ja kokematon. 
Tunnin jälkeen opettaja kehui että sehän meni hienosti viime viikkoon verrattuna ja sanoi että minun pitää ratsastaa sillä useammin. (Lyyli ei kuulemma oikein hypännyt muilla tai mennyt puomien yli mielellään.) Se kävi minulle.
Tuntui taas, että jokin sisälläni syttyi. Isommat tytöt kehuivat, että meillä meni tosi hienosti ja että menin sillä hyvin, mutta sanoin aina että Lyyli se tässä taitava on, mutta minulle vastattiin että siihen tarvitaan molemmat tai jotain sellaista.


Seuraavaan postaukseen!

Ninja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti