torstai 3. marraskuuta 2016

Seuranestemestaruudet 30.10


Hei! Edellisistä kisoista lähdimme suoraan ilman niiden välissä treenaamista niin seuraaviin kisoihin, joissa menimme myös 40cm. 

Mirka sitten räpsäisi tällaisen suloisen kuvan meistä kun odotettiin siellä ulkona kylmässä
pisteitä ja palkintojen jakoa, joihin ei päästy (hyvin vietetty 20min)

Jouko oli verryttelyssä tosi laiska ja kielsi kerran pelottavan näköiselle okserille, Hui! Muut hypyt sujuivat mallikkaasti paitsi laiskuuden puolesta. Radalle sitten.
 Olin kolmantena lähdössä ja muistelin rataa odottaessani, sitten koitti vuoroni. Radalle päästyämme Jouko vaikutti jo vähän pirteämmältä. Alku meni hyvin, jouduin pidättelemään Joukoa aika paljon, koska Joukolla on tapana kieltää jos kiihdyttää itse esteelle ja halusin ottaa varman päälle. No, sitten tultiin pelottavalle okserille vähän nousi tuskanhiki kun lähestyttiin. Ratsastin Joukoa reippaasti eteenpäin ja Jouko hyppäsi yli kuin vanha tekijä. Siinä vähän naureskelin hiljaa mielessäni ja jatkoin rataa. 

Pääsimme puhtaan radan! Siihen on hyvä lopettaa kausi. Olen ylpeä hyvin Joukosta vaikka ei parasta mahdollista aikaa saatu <3

Ensi kertaan!
PS. huomatkaa uusi banneri!

Ninja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti