sunnuntai 7. elokuuta 2016

Vikellyksen SM-kisat




   Hei! 6.-7.8  oli vikellyksen 4-tason Suomen mestaruuskisat, missä olin lauantaina. "Vikellyksen Suomen mestaruuksista kilpaillaan senioreissa ja junioreissa Hämeenlinnassa Aulangolla. Kilpailua isännöivät Kanta-Hämeen Ratsastajat. Kilpailussa ratkotaan myös Suomen mestaruudet." Kerrottiin Hämeen Sanomissa kisoista.
         Menin tallille kymmenen aikoihin. Etsin Mirkaa ja minulta kysyttiin pystyisinkö auttaamaan 11 alkavissa talutus tunneilla ja tietysti suostuin. Menin katsomaan kisoja maneesiin, mistä Mirka sitten löysi minut. 11 lähdimme kentälle hevosia taluttaen, missä ensimmäiset ratsastajat odottivat. 30min jälkeen alkoi uusi tunti, jotka meni maastoon. Tunnin jälkeen tallilla söimme tapasimme Annin ja kuvasimme kisoja. Kolmen aikoihin lähdimme kisoista Mirkalle kävellen, mikä kesti jostain syystä kummallisesta todella kauan. Oliko joku teistä katsomassa samoja kisoja? Tai entä olympialaisten kouluosuutta televisiosta? Tässä vähän kuvia kisoista.










-Ninja

3 kommenttia: